Blog

“Iloinen Myyntimies”

  |   Yritys   |   No comment

“Kaikki ostavat, päätös on vain ajan kysymys – yritä vielä kerran”. Näin loppuu vuonna ´88 kirjoitettu Iloinen myyntimies -kirja. Tähän päivään mennessä on aikaa vierähtänyt vajaa 30 vuotta tuosta toteamuksesta ja se pitää edelleen paikkansa.

Mikä ehkä on muuttunut tuossa samassa ajassa on myyjät.

Yritän muistella kaikkea mitä olen puhelinmyyjiltä ostanut ja listalta löytyy mm. iPad, lehtitilauksia, ja maksukanavia. Saattaa joukkoon mahtua jopa vitamiineja ja paljon muutakin.

Kaikenlaisissa asemissa ja poteroissa oman urani aikana olleena, ne myyjät ketkä ovat yrittäneet ja joskus onnistuneetkin myymään edustamiaan tuotteita ja palveluitaan itselleni, ovatkin itse asiassa myyneet jotain ihan muuta ja täysin tietämättään. Yhdistävänä tekijänä kaikille näille puhelinmyyjille oli heidän tapansa jutella asiakkaan – eli minun kanssa.

Alku oli tietysti kaikilla sitä samaa… Vuosikymmenen vanhasta Xeroxista väkisin läpipuskettua vitivalkoista puumassaa jossa oli ”jokaiseen” suuhun sopiva myyntiräppi ja helevetinmoinen slogani jossain alareunassa todistamassa mitä firman huippumyyjä tienaa joka kuukausi juuri näitä argumentteja käyttämällä.

Ennen pitchin loppua kiiruhdan jo repimään hätäjarrua ettei koko kone syöksy kielekkeeltä alas jo ennen kuin nousuvaihekaan on ohitettu… kun kiusallisen pitkä parin sekunnin hiljainen hetki on vietetty niin olen yleensä kysynyt josko nykyaikaisen keskustelulaitteen toisessa päässä oleva puhelinmyyjä jättäisi sen paperin pois ja vetäisi ihan omilla sanoilla koko paketin alusta. Tässä vaiheessa todellinen myyjä syttyy sekä syntyy täysin uudestaan. Ulospäin tulvivasta energiamäärästä ja lukuisista eri ilon purskahduksista pamahtaa naapurissa jääkaapin ovi auki ja keittiön kaakeleista irtoaa tiivisteet. Aurinko paistaa ja hän aloittaa myymisen todellisena itsenään. Ilo tarttuu. Kun joku nauttii omasta työstään, se tarttuu. Vaikka välissä olisi ykskytkolmesataa merimailia ja vähän päälle, iloisuus ja energia tarttuu myös puhelimen välityksellä. Siihen kun lisätään hyvä tuote ja oikea ajankohta, ei mikään voi mennä pieleen. Vaikka asiakas ei juuri sillä hetkellä ostaisikaan, toteat: ”left right good night” ja suuntaat kärppänä kohti seuraavaa puhelua ilmiliekkeihin sytytetyllä myyntikiimalla!

Uusi ”Iloinen myyntimies” on syntynyt. Hän antoi itsensä, heittäytyi tilanteeseen ja mukautui sen mukaan minkälainen asiakas on vastassa. Kirjastakin löytyy kohta ”Puhu asiakkaalle hänen omaa kieltään”. Toimii edelleen.

Tämän tositarinan päähenkilön, puhelinmyyjän – vinkkasin eräälle tutulleni rekrytoitavaksi hetkeä myöhemmin. Hän sai paikan ja on tällä hetkellä samaisessa yrityksessä myyntitiimin vetäjä. Oma itsensä, energinen ja iloinen myyntimies. Ajattelumallin ”ei onnistu, koska niin ei ole koskaan aikaisemminkaan tehty” voi heittää romukoppaan. Tapoja menestyä voi olla monia, kun annetaan liekin palaa niin opimme myös kollegoilta siinä sivussa.

Oma pointtini tässä tarinassa on, ettei myyjiä kuten ihmisiä ylipäätään kannata sulkea omilta vahvuuksiltaan missään vaiheessa. Ruoki ja kuoki ihmisten hyviä ominaisuuksia ja muista, että ilo tuottaa tuloksia.

Jos aloitin tämän raapustelun kirjan viimeisillä sanoilla niin lopetetaan tämä sitten kirjan ensimmäisiin virkkeisiin. ”Myyntityössä asiakkaiden kanssa tärkeintä on säilyttää aina positiivinen asenne”. Suosittelen kirjaa lämpimästi jos sen jostain vielä sattuu käsiinsä saamaan. Hauskaa luettavaa myynnistä ja erilaisista kokemuksista myyntitilanteissa.

Iloista kesää toivottelee koko Nicon myynti!

Be Sociable, Share!
No Comments

Post A Comment